1.6.2020

Työntutkija selvittää ja kehittää tutkittavan työn työmenetelmiä, ergonomiaa ja ajankäyttöä – tuloksena kilpailukykyisempi yritys ja tyytyväisemmät työntekijät

Prosessinkehityspalvelut IT-line

Työkaverit ovat tottuneet näkemään Mikko Lehtovaaran kiitävän pyörällään työpaikan pihalle aamuvarhain sporttivaatteissa. IT-Linen lean-spesialistina työskentelevä Mikko polkee töihin säällä kuin säällä ja aktiivisen miehen vapaa-ajasta iso siivu kuluu myös uimarinuorten parissa valmennustehtävissä.

Vauhdista huolimatta, asiakasyrityksiltä hän peräänkuuluttaa usein pysähtymistä ja kokonaisvaltaista keskittymistä suunnitteluun.

"Halutaan sitten puhua leanista, työntutkimuksesta, menetelmäsuunnittelusta tai prosessinkehittämisestä, on ydinongelma siinä, että meillä on aina liian kiire. Muutoksia ei ehditä miettiä siinä vaiheessa, kun ne ovat vielä mahdollisia. Fakta on, että ongelman alkujuureen on todella vaikea palata enää siinä vaiheessa, kun ollaan jo pitkällä tekemisessä."

Työntutkimuksella huomattavia parannuksia toiminnan kehittämiseen

17-vuotiaasta asti täyspäiväisesti töitä tehnyt Mikko on työurallaan kulkenut monipuolisen polun tuotannosta menetelmäsuunnittelutehtäviin. Väliin on mahtunut töitä mm. tuotantoinsinöörinä, projektipäällikkönä ja työnopastajana. Vahva osaaminen on kertynyt etenkin työntutkimuksesta ja työn hajottamisesta pieniin osiin.

Työntutkimuksen tavoitteena on selvittää ja kehittää tutkittavan työn työmenetelmät, ergonomia ja ajankäyttö. Menetelmien avulla työtä tarkastellaan taloudellisesta, teknologisesta ja työntekijänäkökulmasta. Työntutkimuksen menetelmät ovat Mikon mielestä edelleen erittäin toimiva väline toiminnan kehittämisessä. Sen avulla voidaan mm. löytää ratkaisuja ergonomian parantamiseen, työmenetelmien kehittämiseen turvallisemmaksi, läpimenoaikojen lyhentämiseen ja jalostavan työn osuuden lisäämiseen.

Työntutkimuksen ohella Mikon päivittäiseen työhön kuuluu vahvasti lean-kehittäminen. Perusajatuksena on tehdä jatkuvia parannuksia tuotannon tehostamiseksi. Käytännössä tuotanto pyritään virtauttamaan niin, että tuotteet ja työ kulkevat mutkattomasti. Asiakasyritysten kanssa suunnitellaan mm. työpisteitä, linjastoja ja logistiikkakokonaisuuksia. Lean-kehittäminen, työntutkimus sekä työnmittaus tukevat kehittämismenetelminä toisiaan. 

"Ydinongelma siinä, että meillä on aina liian kiire. Muutoksia ei ehditä miettiä siinä vaiheessa, kun ne ovat vielä mahdollisia. Fakta on, että ongelman alkujuureen on todella vaikea palata enää siinä vaiheessa, kun ollaan jo pitkällä tekemisessä."

Työntutkija peräänkuuluttaa kokonaisvaltaista suunnittelua

Mikko on työurallaan lean-spesialistina, menetelmäsuunnittelijana ja työntutkijana ollut mukana erilaisissa projekteissa ja nähnyt useita erilaisia toimintatapoja ja tuotantoympäristöjä. Yhteiseksi tekijäksi onnistuneelle kehittämiselle hän nimeää pysähtymisen ja kokonaisvaltaisen suunnittelun hyvissä ajoin ennen toteutusta. Suunnittelu jää usein kiireen jalkoihin ja nykymaailmassa on vaikeaa pysähtyä.

Esimerkiksi tuotannon kalustehankinnoissa, työpistesuunnittelussa ja logistiikan kehittämisessä olisi tärkeää tehdä suunnittelutyö perusteellisesti jo 3D-mallinnusvaiheessa. Miettimällä etukäteen mm. ergonomia ja toiminnallisuudet vastaamaan työn ja työntekijöiden tarpeita ja vaatimuksia, säästetään lopulta huomattavia summia rahaa. Hankinnat ja muutokset tulevat kalliiksi, mikäli ongelmat huomataan vasta siinä vaiheessa, kun tuote on jo valmis.

- Tuotannon kehittämisen ja tehokkuuden lisäämisen ympärillä pyörii useita termejä ja menetelmiä. Halutaan sitten puhua leanista, työntutkimuksesta, menetelmäsuunnittelusta tai prosessinkehittämisestä, on ydinongelma siinä, että meillä on aina liian kiire. Muutoksia ei ehditä miettiä siinä vaiheessa, kun ne ovat vielä mahdollisia. Fakta on, että ongelman alkujuureen on todella vaikea palata enää siinä vaiheessa, kun ollaan jo pitkällä tekemisessä, Mikko muistuttaa. 

“Positiiviset tulokset työhyvinvoinnin ja ergonomian lisääntymisessä luovat yritykselle kilpailukykyä. Tehokkuuden kasvu ja henkilöstön sekä esimiesten valmiudet tuotannon toiminnalliseen joustavuuteen näkyvät varmasti myös yrityksen asiakastyytyväisyydessä ja toimitusvarmuudessa.”

Työhyvinvointi, ergonomisuus ja sitä kautta tehokkuuden kasvu näkyvät myös asiakkaalle

Mikko innostuu haasteista ja kokonaisuuksien kehittämisestä. Työorientoituneena ihmisenä menetelmäsuunnittelija kaipaa aitoa kädet saveen-tekemistä.

- On upeaa päästä mukaan kehittämisprojekteihin alusta alkaen ja nähdä kehittymiskaari pitkälle tulevaisuuteen. Positiiviset tulokset työhyvinvoinnin ja ergonomian lisääntymisessä luovat yritykselle kilpailukykyä. Tehokkuuden kasvu ja henkilöstön sekä esimiesten valmiudet tuotannon toiminnalliseen joustavuuteen näkyvät varmasti myös yrityksen asiakastyytyväisyydessä ja toimitusvarmuudessa. Näiden asioiden kehittäminen asiakkaiden eduksi motivoi minua kerta toisensa jälkeen, sanoo Mikko. 

Menetelmäsuunnittelija Mikko Lehtovaara

Miten voimme olla avuksi?

Haluamme olla parantamassa yritysten ja työntekijöiden työhyvinvointia tekemällä työpaikat toimiviksi ja ergonomisiksi. Monipuolisen ja pitkän uran tehneet asiantuntijamme ovat käytettävissä prosessinkehityksen, menetelmäsuunnittelun, leanin, arkijohtamisen ja muiden tuotannon kehittämistoimenpiteiden läpiviemiseksi.

Ota yhteyttä!