PROSESSINKEHITYSPALVELUT
PROSESSINKEHITYS | MENETELMÄSUUNNITTELU | LEAN-KEHITYS | ARKIJOHTAMINEN
Paranna kilpailukykyäsi prosesseja kehittämällä
Haluamme olla parantamassa yritysten ja työntekijöiden työhyvinvointia ja ergonomiaa luomalla hyvät toimintaedellytykset jokaiseen ympäristöön.
Nostamme keskiöön tuotannon työntekijät ja tulemme tekemään muutosta yhdessä kanssanne.
Huolellisella suunnittelulla kustannustehokkaita ratkaisuja
Hankinnat ja muutokset tulevat kalliiksi, mikäli ongelmat huomataan vasta siinä vaiheessa, kun tuote on jo valmis.
Miettimällä yhdessä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tarvittavat speksit uusille kalusteille tai prosesseille säästetään aikaa, rahaa ja muita resursseja.
Onko tuotantosi optimoitu?
Työntutkimuksen tavoitteena on selvittää ja kehittää tutkittavan työn työmenetelmät, ergonomia ja ajankäyttö. Menetelmien avulla työtä tarkastellaan taloudellisesta, teknologisesta ja työntekijänäkökulmasta.
Työntutkimuksen avulla voidaan mm. löytää ratkaisuja ergonomian parantamiseen, työmenetelmien kehittämiseen turvallisemmaksi, läpimenoaikojen lyhentämiseen ja jalostavan työn osuuden lisäämiseen.
EasyLean-prosessimme käytännössä
EasyLean-konseptimme on kustannustehokas ja nopea tapa yritykselle saada prosessikehitys käyntiin.
Tehokkaasti ja yhdessä asiakasyrityksen henkilöstön kanssa suunnitellun ja toteutetun EasyLean-prosessin tehokkuuden kasvun voidaan lähtökohtaisesti olettaa olevan jopa 150%.
Alan huippuasiantuntijat palveluksessasi
Monipuolisen ja pitkän uran tehneet asiantuntijamme ovat käytettävissä prosessinkehityksen, menetelmäsuunnittelun, leanin, arkijohtamisen ja muiden tuotannon kehittämistoimenpiteiden läpiviemiseksi.
Lue lisää prosessinkehityksen ammattilaisistamme ja ota rohkeasti yhteyttä. Tulemme mielellämme kartoittamaan kehittämismahdollisuuksia yhdessä kanssanne.
Arkijohtamisen keinoin työrauha tuotantoon
Arkijohtaminen on nippu menetelmiä, joilla pyritään hallitsemaan tuotantojärjestelmän heikkouksia ja vähentämään vaihtelua määrässä, laadussa ja ajassa.
Parhaimmillaan arkijohtamisen työkalut ovat kuin muuri, joka blokkaa kaiken tuottavaa työtä hidastavan toiminnan pois.
Keskiössä tuotannon työntekijät
Paranna kilpailukykyäsi prosesseja kehittämällä
Haluamme olla parantamassa yritysten ja työntekijöiden työhyvinvointia ja ergonomiaa luomalla hyvät toimintaedellytykset jokaiseen ympäristöön. Monipuolisen ja pitkän uran tehneet asiantuntijamme ovat käytettävissä prosessinkehityksen, menetelmäsuunnittelun, leanin, arkijohtamisen ja muiden tuotannon kehittämistoimenpiteiden läpiviemiseksi.
Tulemme mukaan tuotannon lattialle tekemään muutosta yhdessä asiakkaidemme kanssa. Nostamme keskiöön asiakkaidemme työntekijät ja tavoittelemme pitkäjänteistä sekä kestävää muutosta.
Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, miten voimme olla avuksi!
Kustannustehokkuus läpi koko prosessin
Huolellisella suunnittelutyöllä kustannustehokkaita ratkaisuja
Tuotannon kalustehankinnoissa, työpistesuunnittelussa ja logistiikan kehittämisessä on tärkeää tehdä suunnittelutyö perusteellisesti jo aivan alkuvaiheessa prosessisuunnittelun kautta ja 3D-mallinnusvaiheessa.
Miettimällä etukäteen mm. ergonomia ja toiminnallisuudet vastaamaan työn ja työntekijöiden tarpeita ja vaatimuksia, säästetään lopulta huomattavia summia rahaa.
Hankinnat ja muutokset tulevat kalliiksi, mikäli ongelmat huomataan vasta siinä vaiheessa, kun tuote on jo valmis.
Olemme käytettävissä, kun suunnitteilla on tuotannon tehostamista joko kalustehankintojen tai prosessien kehittämisen kautta.
Prosessinkehityspalvelumme
- Pakkaustyön kehitys
- Ergonomian parantaminen
- Kokoonpanosuunnittelu ja työmenetelmät
- Arkijohtaminen
- Materiaalilogistiikka
- Työntutkimukset ja työaika-analysoinnit
- Kalustesuunnittelu
- Työpiste- ja työaluesuunnittelu
- Layout-suunnittelu
- Lean-kehittäminen
- Menetelmäsuunnittelu
- Räätälöidyt koulutukset
Haluatko kysyä lisää prosessinkehityspalveluistamme?
Lähetä viestiä, niin olemme yhteydessä mahdollisimman pian.
EasyLean-prosessimme käytännössä
EasyLean-konseptimme on kustannustehokas ja nopea tapa yritykselle saada prosessikehitys käyntiin. Suunnittelemme ja toteutamme asiakkaillemme toimivat ratkaisut, erilaisiin tarpeisiin.
Tehokkaasti ja yhdessä asiakasyrityksen henkilöstön kanssa suunnitellun ja toteutetun EasyLean-prosessin tehokkuuden kasvun voidaan lähtökohtaisesti olettaa olevan jopa 150%. Lean-osaajamme ottavat huomioon asiakasyrityksen prosessien parantamisen kaikissa työvaiheissa, prosessin suunnittelusta mahdollisten ratkaisuiden toimitukseen ja ylösajoon
Nykytilan kartoitus ja työntutkimus
Lean-spesialistimme käyvät perusteellisesti läpi, mitä toiminnoissa tällä hetkellä tapahtuu ja mihin käytettävä aika kuluu.
Työntutkimuksen tarkoituksena on tutkia jokaisessa yksittäisessä työvaiheessa käytetty aika ja määrittää tätä kautta tavoiteaika kokonaisuudelle. Lopputuloksena yritys saa kattavan arvovirtakuvauksen sekä kehityssuunnitelman jatkosta.
Pahvimallinnus ja uuden prosessin mukainen työpistesuunnittelu
Pahvimallinnuksen avulla suunnitellaan tehostettu kokoonpanoprosessi. Tuotoksena on suunnitelma kokoonpanoprosessin kehityksestä, arvioitu uusi kapasiteettitarve sekä koulutettu henkilökunta.
Tämän pohjalta tarjoamme myös käytännön suunnitelman tarjouksineen mahdollista tuotantoversiota varten.
Materiaalilogistiikan tehostus ja ylösajo
Asiakasyrityksen henkilöstö suunnittelee lean-periaatteiden mukaisen tehostetun materiaalilogistiikan ja simuloi sen käytännössä omassa ympäristössä.
Näin osaaminen siirtyy luonnollisesti asiakkaalle ja se mahdollistaa prosessin toiminnan pyörittämisen kuten myös jatkuvan kehittämisen pohjan.
Layoutin ja kalusteiden suunnittelu
Layout-suunnitelmissa huomioidaan optimaalinen tilankäyttö sekä materiaalien joustava virtaus. Kalustesuunnittelu tehdään räätälöidysti asiakkaan todelliseen tarpeeseen, ergonomiaan erityisesti keskittyen.
Ylösajettu Lean-tuotantomalli
Kun päätös halutusta tahtotilasta on tehty ja siihen tilatut ratkaisut on paikallaan, käymme yhdessä asiakkaan kanssa toiminnot läpi paikanpäällä.
Tällöin varmistetaan, että asiakkaan henkilöstö saa tarvittavan koulutuksen uudesta toimintamallista ja että uuden prosessin käyttöönotto on mahdollisimman nopeaa ja sujuvaa.
Arkijohtaminen
Päivittäisen johtamisen päätavoite on varmistaa tuotantosuunnitelman toteutuminen.
Tämä mahdollistetaan johtamalla ihmisiä, valvomalla prosesseja ja ennakoimalla mahdollisia poikkeamia ja huolehtimalla ratkaisut päivittäisiin ongelmakohtiin.
"Ydinongelma siinä, että meillä on aina liian kiire. Muutoksia ei ehditä miettiä siinä vaiheessa, kun ne ovat vielä mahdollisia. Fakta on, että ongelman alkujuureen on todella vaikea palata enää siinä vaiheessa, kun ollaan jo pitkällä tekemisessä."
Menetelmäsuunnittelupalvelumme
Miten olemassaolevilla resursseilla saadaan valmistettua enemmän tuotteita lyhyemmässä ajassa ja samalla varmistaa niin toimitusvarmuus, tuotteiden tasalaatuisuus sekä työntekijöiden jaksaminen ja työergonomia?
Laadukkaasti toteutetun menetelmäsuunnittelun avulla löydetään ratkaisuja tuotannon ja tuotantoprosessien epäkohtiin sekä pullonkauloihin. Kokeneet mentelmäsuunnittelijamme katsovat yhdessä asiakkaan kanssa sopivimmat tavat miten tuote on tehokkain ja turvallisin valmistaa.
Työnaikatutkimukset
Tuottavuuden kehittämisessä keskeistä on jalostava työajan osuuden lisääminen. Jalostavaa työaikaa on se työaika, joka kuluu niihin työvaiheisiin, jolloin asiakkaan tilaaman tuotteen tai palvelun jalostusarvo nousee.
Viime kädessä asiakas on valmis maksamaan ainoastaan jalostavista työvaiheista.
Jalostavan työajan ja muiden välttämättömien työvaiheiden ajan lisäksi työpäivään sisältyy erilaista häiriöistä, odotuksista ja etsimisistä aiheutuvaa häiriöaikaa.
Jatkuva ajankäytön tutkimus
Tietyn työn tai työntekijän toimintojen jatkuvaa seuraamista ja rekisteröintiä
pitemmän ajanjakson kuluessa.
Erityisesti jatkuva ajankäyttötutkimus soveltuu hyvin pitempikestoisten harvemmin tehtävien töiden tutkimiseen sekä sellaisten töiden tutkimiseen, joissa työn osien järjestystä ei ennakkoon tiedetä.
Havainnointitutkimus
Saadaan tutkittua useaa näköpiirissä olevaa henkilöä.
Havainnointitutkimuksessa tutkija havainnoi määrävälein työtä ja kirjaa ylös kullakin havainnointihetkellä käynnissä olevan tapahtuman.
Havainnointitutkimuksessa voidaan samanaikaisesti seurata useaa työvaihetta ja työtä useissa pisteissä. Tällöin saadaan selkeä yleiskuva esimerkiksi koko osaston ajankäytöstä ja eri koneiden käytön tehokkuudesta.
Työaikatutkimukset
Työn sisältö eritellään niin pieniin osiin, että niihin kuluva aika on vakio. Tässä mittaustavassa ei tarvita lainkaan kelloa, vaan aika määritetään valmiiden aikastandardien avulla.
Liikeaikatutkimuksia käytetään nykyään lähinnä työmenetelmien kehittämiseen.
Normaaliaikatutkimus
Kokoonpanoon ja pakkaukseen soveltuva. Esimerkiksi tavoitteiden määritykseen.
Normaaliaikatutkimus tarkoittaa tiettyyn usein toistuvaan työhön vakiomenetelmällä ja vakio-olosuhteissa tarvittavan ajan, normi- eli normaaliajan, määritystä kellon avulla.
Normaaliaikatutkimus sopii toistuvien, käsin tehtävien ja suhteellisen lyhytkestoisten töitten normiajan määritykseen.
"Arkijohtamisen työkalut ovat parhaimmillaan kuin muuri, joka blokkaa kaiken tuottavaa työtä hidastavan toiminnan pois.
Arkijohtaminen
Tavoitteena tuotantosuunnitelman mutkaton toteutuminen
Arkijohtaminen on nippu menetelmiä, joilla pyritään hallitsemaan tuotantojärjestelmän heikkouksia ja vähentämään vaihtelua määrässä, laadussa ja ajassa. Se voi olla esimerkiksi yrityksen tarpeisiin suunniteltu säännöllinen aamupalaveri päivän tavoitteiden asetantaan, motivoiva mittaristo tulosten seuraamiseen, prosessikävely päivittäisten prosessien tarkastamiseen tai andon nopeaan ongelmanratkaisuun.
Ratkaisut tehdään aina toimialan ja yrityksen kokoon nähden sopivaksi.
Toimivat prosessit - tyytyväinen asiakas
Arkijohtaminen luo parhaimmillaan asiakastyytyväisyyttä, kun tuotantosuunnitelman toteutuminen varmistetaan johtamalla ihmisiä, valvomalla prosesseja, ennakoimalla mahdollisia poikkeamia sekä ratkomalla nopeasti päivittäisiä eteen tulevia ongelmia. Asiakkaat saavat tilauksensa sovittuna aikana ja laatuna.
Arkijohtamisen menetelmillä estetään paluu vanhaan ylläpitämällä saavutettuja parannuksia, mutta myös jatkuvasti kehittämään niitä edelleen
Laadukas esimiestyö on kehittävän organisaation kulmakivi
Perinteisessä organisaatiossa johtoa näkyy harvoin siellä, missä tapahtuu ja lisäarvo syntyy. Samoin ongelmanratkaisutilanteet usein siirretään tuotannossa työnjohdolle. Arkijohtamisen mallin mukaan, jokaisella henkilöllä on oikeus, mutta myös velvollisuus kehittää omaa työtään. Kehittävässä organisaatiossa ihmiset tulee ottaa mukaan ja antaa heille kehittämisen edellytykset.
Organisaatio ja sen ihmiset tarvitsevat muutosten taakse aina myös toimivan johdon ja esimiestyön. Arkijohtaminen tähtää myös työnjohdon ja esimiestyön kehittämiseen. Jokaisella operatiivisella esimiehellä on vastuu toimia tehtaan lattialla ja toteuttaa yhdessä henkilöstön kanssa kehitys- ja ylläpitotoimia.
Tässä apuna on arkijohtamisen menetelmät, jotka tähtäävät nimenomaan siihen, että koko henkilöstö sitoutetaan kehittämiseen, eikä se kosketa ainoastaan esimiesporrasta.
Työrauha tuotantoon
Arkijohtamisen työkalut ovat suunnattu yritysten käyttöön tekemään jokaisesta päivästä tehokkaamman.
Pienemmissä firmoissa kehittäjä ja ongelmanratkaisija on toimitusjohtaja itse ja on selvää, ettei kaikelle riitä aikaa. Isommissa organisaatioissa työnjohtajat ovat aivan ylityöllistettyjä eivätkä ehdi puuttua päivittäisen tekemisen haasteisiin tarpeeksi. Tuotannon työntekijät jäävät ilman asianmukaista ohjeistusta, aikaa menee turhaan asioiden selvittelyyn ja ongelmanratkaisu takkuilee.
Arkijohtamisen työkalut ovat parhaimmillaan kuin muuri, joka blokkaa kaiken tuottavaa työtä hidastavan toiminnan pois.
Maailmanluokan osaajamme palveluksessasi
Tove Rosengren
Senior Lean Expert
“Lopulta kysymys palaa aina ihmisiin. Olen saanut urallani etuoikeuden toimia erilaisten, eri kokoisten ja eri toimialoilla toimivien yritysten kanssa. Vaikka toiminta, tuotteet ja prosessit muuttuvat, lean-periaatteet pysyvät samankaltaisina. Lopulta kyse on ihmisistä ja heidän työstään”
Harri Laitinen
Senior Lean Expert
“Arkijohtaminen ei hyödytä pelkästään tekevää organisaatiota. Parhaimmillaan se luo asiakastyytyväisyyttä, kun tuotantosuunnitelman toteutuminen varmistetaan johtamalla ihmisiä, valvomalla prosesseja, ennakoimalla mahdollisia poikkeamia sekä ratkomalla nopeasti päivittäisiä eteen tulevia ongelmia. Asiakkaat saavat tilauksensa sovittuna aikana ja laatuna. Arkijohtamisen menetelmillä estetään paluu vanhaan ylläpitämällä saavutettuja parannuksia, mutta myös jatkuvasti kehittämään niitä edelleen.”
Petri Tokola
Lean Expert
“Hienointa on nähdä asiakkaan kasvoilla se hetki, kun hän oivaltaa itse, miten prosessia voidaan parantaa ja miten hän voi itse vaikuttaa työhönsä. Paras kommentti tuli erään asiakkaan tuotannon työntekijältä, joka huudahti helpottuneena, miten ihanaa on, kun ei enää tarvitse juosta kuten ennen”
Mikko Lehtovaara
Lean Expert
"Yrityksissä mennään nykyään eteenpäin vauhdilla ja suunnittelulle jää valitettavan vähän aikaa. Kehittämismiessä olisi tärkeää pysähtyä ja tarkastella prosesseja, työvaiheita ja päivittäistä tekemistä siinä vaiheessa, kun muutoksia on vielä mahdollista tehdä helpommin. Kun ollaan jo pitkällä tekemisessä, eikä ehditä pysähtyä suunnittelemaan, on syiden alkujuureen aina vaikeampi palata"